Asioita, jotka on syytä huomioida ennen saapumista:
TALLILLE SAAPUMINEN
Meskankulman palvelut toimivat ajanvarauksella, joten sovi käynnistä aina etukäteen! Ilmoitamme erikseen yleisistä tapahtumista, joihin ajanvarausta ei tarvita. Saavu tallille sovittuna kellonaikana: esimerkiksi jos aika on sovittu kello 12, riittää että olette tuolloin tallilla.
MAKSAMINEN
Maksun voi hoitaa käynnin yhteydessä korttimaksulla tai käteisellä, sarjakäynneissä onnistuu myös laskutus. Viiden kerran sarjakäynnin ostajalle -5% ja kymmenen kerran sarjakäynnistä -10%, sarjakäyntien maksu ennakkoon.
PERUUTUSEHDOT
Varattu palvelu tulee peruuttaa vähintään 24h ennen varattua aikaa, myöhemmin perutuista ajoista veloitetaan puolet palvelun hinnasta ja peruuttamatta jääneet ajat täysimääräisesti. Lääkärin/sairaanhoitajan todistuksella maksuton peruutus.
Mikäli palvelu peruuntuu yrityksen toimesta ylivoimaisesta esteestä johtuen, palautetaan palvelun hinta kokonaisuudessaan tai siirretään uuteen ajankohtaan.
VARUSTAUTUMINEN TOIMINTAAN
Palvelut toteutuvat ulkona ja talliympäristössä, jollei muuta mainita. Suositeltavaa on säänmukainen kerrospukeutuminen niin, että on riittävän lämmin ja tarvittaessa vaatetta voi helposti vähentää. Huomioithan, että vaatteet voivat tallitouhuissa likaantua!
Jalkineiksi hyvät ovat kumisaappaat tai talvella kuomat/loskarit. Turvakengissä toki varpaat pysyvät varmimmin suojassa. Hanskat on hyvä olla käytössä lämpimälläkin ilmalla, sillä ne suojaavat käsiä hiertymiltä esimerkiksi hevosta taluttaessa. Ratsastukseen kypärän alle sopii kylmällä ilmalla tupsuton pipo, kypärän saa tarvittaessa lainaksi tallilta.
Ratsastuksen painoraja on 85kg, mutta voi hevoskohtaisesti olla myös vähemmän. Kerrothan aikaa varatessasi, mikäli sinua mietityttää oletko sopivan kokoinen ratsastamaan! Painoraja on asetettu varmistamaan hevosten hyvinvointi. Ratsastuksen rinnalla tarjolla on myös muuta tekemistä hevosten kanssa, joten ihmisen koko ei ole este hevosten kanssa toimimiselle vaikka ratsastus ei olisikaan mahdollista.
Mikäli käyt muillakin talleilla, muista puhdistaa ja/tai desinfioida varusteesi eri tallien välillä!
VAKUUTUS
Yrityksellä on vastuu- ja oikeusturvavakuutus, mutta asiakkaita ei ole vakuutettu yrityksen toimesta, joten asiakkaille suositellaan henkilökohtaista tapaturmavakuutusta.